Vienanmäki
Tallikirja Väki Tiluksista Eläinkatras Alkusanat

Majuri

Kukko , joka syntynyt 03.09.2021 Suomessa ja nykyään 2-vuotias. Kasvattanut Haapakulon eläinpiha evm ja omistaa Amanda Leppo VRL-14657.

Vienanmäellä oli jo tovin asustanut värikäs kanalaumamme Kippo, Hottis, Mirkku, Hönö ja Tui. Joten pitihän niille kukkokin hankkia. Kukon etsiminen olikin yllättävän helppoa, meille iski melkein valinnan vaikeus. Mutta lopulta kanatarhaamme muutti komea punasävyinen ja kookas kukon alku. Nimekseen tuo ilmetys sai Majuri - tämä herra tulisi varmasti pitämään tiukkaa armeijakuria.


Vaikka Majurin nimi on nyt mikä on, niin ei se ehkä nimensä asettamia odotuksia ole täyttänyt. Majuri on aika huoleton tapaus mitä tämän oman parven vahtimiseen tulee - tai oikeastaan muutenkin. Kukkoa ei tunnu huoli painavan oikeastaan mistään. Eikä Majurin sisäinen kellokaan ole yleensä aivan ajassaan, monesti se ymmärtää aloittaa kiekumisensa vasta , kun pihalla näkyy kaksilahkeisten liikettä, eli lähemmäs kuudelta. Mutta eipä tuo tilan muita asukkaita haittaa, sen voivat varmasti kaikki rehellisesti myöntää. Mutta kyllä Majuri on loppupeleissä ihan kelpo kukko, myös oman kanalaumansa mielestä.

Tuontisukuinen
Isälinja: Maatilan Isäntä - Hurja Ukko
Emälinja: Salli - Seilevi

ISÄ Maatilan Isäntä evm ii. Hurja Ukko evm
ie. Mirmeli evm
EMÄ Salli evm ei. Ruuti evm
ee. Seilevi evm