Vienanmäki
Tallikirja Väki Tiluksista Eläinkatras Alkusanat

Herra Hampuusi "Hessu"

 VH23-316-0004

Tummanruskea poitounaasiruuna , jolla korkeutta 146cm. Syntynyt 26.05.2016 Suomessa ja nykyään 7-vuotias. Kasvattanut Johanna Lampi evm ja omistaa Amanda Leppo VRL-14657.

Siinä vaiheessa, kun maatilan omistaja törmää ilmoitukseen suomenmaalla harvinaisesta poitounaasivarsasta, niin on pakko pistää töpinäksi. Tai näin Juho ainakin teki. Hessu oli juuri saavuttanut luovutusiän, kun siitä oltiin jo kasvattajan toimesta luopumassa. Valtavat propellikorvat ja surumieliset silmät upposivat miehen herkkään kohtaan ja kohta sain kuulla, että aasikuljetus saapuisi seuraavalla viikolla.


Hessu viihtyisi päivät pitkät omissa pilvilinnoissaan ja välillä saa oikeasti nähdä vaivaa saadakseen tämän tapauksen takaisin maan pinnalle. Hessulla ei ole ikinä mihinkään kiire, onhan tässä elämässä aikaa. Ja onneksi ruunalla ei ole kiire, sillä tuskin se kovin suuressa kiireessä pysyisi edes pystyssa. Hessuun on nimittäin päässyt ropisemaan muutama hyppysellinen liikaa kömpelyyttä valmistusvaiheessa, se on välillä käsittämätöntä kuinka reppana ei hahmota omia liikeratojaan tai raajojaan. Hessulla ratsastamista ei koskaan harkittu sen jalkojen huononpuoleisten nivelten vuoksi, joten onneksi ruunalla ei ole koskaan ollut mitään paineita kenenkään kantamisesta.

Surumielisistä silmistä huolimatta Hessu on kovin huoleton ja mukava kaveri, joka tulee kaikkien kanssa toimeen. Toki pienemmät saavat välillä juosta alta pois, kun hellyydenkipeä mammutti marssii perässä, mutta ei Hessu sitä ilkeyttään tee. Se vain tykkää muiden läsnäolosta ja rapsutuksista.

Tuontisukuinen
Isälinja: Mr. Mooney - Marmaris
Emälinja: Halieto - Hilavie

ISÄ Mr. Mooney evm
152cm tummanruskea poitounaasi
ii. Marmaris evm
151cm musta poitounaasi
ie. Sicily evm
152cm tummanruskea poitounaasi
EMÄ Halieto evm
143cm musta poitounaasi
ei. Carlos evm
145cm tummanruskea poitounaasi
ee. Hilavie evm
140cm musta poitounaasi